Niveltieto 2/2003

Jonoja ja EU-politiikkaa

Kautta Suomen on todellisuutta tules-hoidon alueellisen eriarvoisuuden voimistuminen. Sairaiden tasa-arvo vähentyy, ja jonot kasvavat pikku hiljaa samaan aikaan kun resurssit niukkenevat.

Eduskunta antoi vuoden 2002 lisätalousarviossa 25 miljoonaa euroa sairaanhoitopiireille tutkimus- ja hoitojonojen purkutoimintaan. Kuntien tuli sijoittaa tähän saman verran rahaa, joten purkurahaa on yhteensä 50 miljoonaa euroa. Jononpurkurahoilla oli vuoden 2003 kesäkuun loppuun mennessä  hoidettu noin 60 000 potilasta. Kaikista jononpurkurahoista oli käytetty 40%, ja loput 60% tulee käyttää tämän vuoden loppuun mennessä. Pääkriteerinä jononpurkupotilaaksi pääsylle on ollut hoidon tarve. Sairaanhoitopiireillä on kuitenkin ollut eroja purkurahojen käytössä. Keski-Suomi on käyttänyt niitä vähiten eli runsaan viidenneksen, alle kolmanneksen ovat käyttäneet Vaasan, Etelä- Karjalan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit. HUS on käyttänyt alle keski-arvon eli 37%. Jononpurkurahoista huolimatta tekonivelleikkaukseen voi joutua odottamaan jopa useamman vuoden.

Helsingin Sanomissa yleisönosastossa kirjoitti tämän vuoden syyskuussa Harri Grahn Helsingistä otsikolla: Ranskassa  potilaan ei tarvitse jonottaa. Hän kertoi omasta kokemuksestaan Ranskan olevan maa, jossa julkinen ja yksityinen sairaanhoito ovat tasavertaisia. ”Ranskassa  sairastunut voi itse valita, meneekö hän kunnalliseen vai yksityiseen sairaalaan. Hoito ja korvaukset tulevat tuota pikaa. Kaiken lisäksi perhelääkäri tulee mutisematta kotikäynnille.” Esimerkissään Harri Grahn  kertoo, kuinka äkillisesti sairastuttuaan hakeutui Ranskassa yksityiseen sairaalaan hänen perhettään hoitavan yleislääkärin avustuksella. Heti sairaalaan tultuaan häntä tutki vuorollaan sydäntauti-, sisätauti- ja nukutuslääkäri sekä kirurgi. Hän oli sairaalassa kaikkiaan 12 vuorokautta ja se maksoi kaikkinensa 17 171,61 frangia.( Frangi = n. 0,90mk) Hänelle korvattiin sikäläisen sairasvakuutuslain mukaan 12 704,55 frangia eli 74% kuluista. Suomeen palattua sama vaiva uusiutui, ja hän oli täällä yksityisessä sairaalassa 6 vuorokautta, joka maksoi 34 158,76 mk, josta Kela korvasi 4 991,14 markkaa eli 13%.

Toisessa tapauksessa hänen perheenjäsenensä sairastui ja joutui Ranskassa yksityiseen sairaalaan hoitoon. Tämän korvasi paikallinen Kela 100%:sti. Harri Grahnin ranskalainen ystävä ei  voinut ymmärtää, mitä suomalaiset puhuivat jonottamisesta sairaanhoitoon: ”Jonottaa, kun on sairas. Ei saa hoitoa? Käsittämätöntä.”

Terveydestä on tullut myös osa EU-politiikkaa. EU:n komissiota ovat alkaneet kustannusten lisäksi kiinnostaa hoidon laatu ja saatavuus. EU:n terveyspolitiikan kaksi ajankohtaista aihetta ovat kysymys potilaiden vapaasta liikkuvuudesta sekä lokakuussa hallitusten välisen konferenssin käsittelyyn tuleva ehdotus EU:n perustuslaiksi. Potilaiden vapaassa liikkuvuudessa on kyse siitä, voiko EU-kansalainen saada sairasvakuutuskorvauksen terveyspalvelusta, jonka hän on ostanut toisesta EU-maasta.

Korvauksen saadakseen potilas tarvitsee yleensä ennakkoluvan, joka haetaan Suomessa sairaanhoitopiiriltä. Lupien myöntämiskriteerit kuitenkin vaihtelevat piiristä toiseen. Vuoden 2003 loppuun mennessä EU:n terveysministerit saavat päätökseen neuvottelut, joissa keskeisenä kysymyksenä on potilaiden vapaa liikkuvuus. Taustalla on EU:n tuomioistuimen ratkaisemia kiistoja, joissa se on päättänyt velvoittaa potilaan kotimaan korvaamaan toisesta jäsenmaasta ostetut terveyspalvelut. Tuomioistuin on perustanut ratkaisunsa  EU:n sisämarkkinapolitiikkaan, joka takaa tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääomien vapaan liikkuvuuden.

Keskusteluja on innoittanut myös joidenkin maiden terveydenhuollon ylikapasiteetti, joten palvelujen myynnin halukkuutta on olemassa. Olennaista on, kuka vastaa kustannuksista ja riskeistä, komplikaatioista ja vakuutuksista. Pitäisikö hoidon maksajalla olla oikeus arvioida myös hoidon tarve?

EU:n perustuslaki sivuaa terveydenhuoltoa jonkin verran. Ehdotus antaisi EU:lle vallan neuvotella myös terveyspalveluja koskevista kauppasopimuksista jäsenmaiden puolesta. Tämä voisi merkitä joidenkin arvioiden mukaan sitä, että päätöksenteko terveydenhuollossa tapahtuisi etenevässä määrin EU:n tasolla. Suomen hallitus on sitä mieltä, että terveydenhuolto tulee säilyttää kansallisissa käsissä.

Potilaille  EU:n sääntöjen selkiyttäminen olisi tärkeää, sillä tätä kautta heillä olisi oikeus saada hoitoa toisesta EU-maasta, jos  kotimaa ei sitä pysty järjestämään.

Mielenkiintoisen lisän edelliseen tuo Suomessa uusi periaate hoitoon pääsystä kohtuuajassa, joka tulee lakiin vuoden 2005 alussa hoitotakuun muodossa. Sairaanhoitopiirien mukaan viime vuonna näihin aikoihin jonoissa oli 110 000 potilasta odottamassa  polikliinista hoitoa yli kolme viikkoa, ja 100 000 henkeä jonotti  tutkimukseen tai hoitotoimenpiteeseen yli kolme kuukautta. Heistä 65 000 joutui odottamaan hoitoon ja tutkimukseen pääsyä yli kuusi kuukautta. Mistä polkaistaan vuonna 2005 hoitopaikat jonoissa odotteleville potilaille lain mukaisessa määräajassa, kun kunnat päinvastoin supistavat ensi vuonnakin palvelujaan säästöjen nimissä?

Hannele Koponen

Puheenjohtaja

Lähteenä käytetty:

HS 6.7.2003 ja 19.9.2003

Dialogi 6/2003         

Suomen Nivelyhdistys ry - toimisto@niveltieto.net - (09) 2712312 - PL 1328, 00101 Helsinki