|
| |
Niveltieto 2/2004
Hoidon
riittävyyttä ja laatua on syytä valvoa
Ainakin viimeiset pari vuotta on puhuttu terveyspalvelujen riittämättömästä
saannista, lähinnä pitkistä jonotusajoista ei- kiireettömään hoitoon. Tämä
aika on suunniteltu ns. hoitotakuuta, jonka pitäisi astua voimaan maaliskuussa
2005. Siinä halutaan turvata kaikille Suomessa asuville terveydentilan
edellyttämät ja riittävät palvelut kohtuuajassa asuinpaikasta ja
varallisuudesta riippumatta eli pääsy terveyskeskukseen kolmen päivän kuluessa,
pääsy erikoissairaanhoidon polikliiniseen arvioon kolmen viikon kuluessa
lähettämisestä ja pääsy lääketieteellisesti perusteltuun hoitoon tavallisesti
kolmessa ja viimeistään kuudessa kuukaudessa.
Eri asia on sitten missä aikataulussa tämä takuu tulee lopulta toteutumaan.
Esim. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) on jonossa pelkästään
kirurgisen toimenpiteeseen 6000 potilasta, jotka ovat jonottaneet jo yli 6
kuukautta. Tämä jono pitäisi olla hoitotakuun mukaan purettu vuoden 2005
elokuun loppuun mennessä. HUS tarvitsisi tähän lisäbudjetin jo täksi syksyksi
päästäkseen purkamaan jonoja ajoissa. Eräiden arvioiden mukaan HUS tarvitsisi
tähän kunnilta noin 38 miljoonaa euroa. HUS itse katsoo tarvitsevansa tähän 24,7 miljoonaa euroa ensi vuoden budjettiin, mutta sanoo, ettei lisärahallakaan
kykene hoitamaan kaikkia yli kuusi kuukautta hoitojonossa olleita ensi vuoden
syyskuuhun mennessä. Jos sairaanhoitopiiri ei kykene järjestämään hoitojonossa
olevalle potilaalle toimenpidettä 6 kuukaudessa, potilaalle pitää hankkia hoito
muualta esim. yksityiseltä sektorilta. Mielestäni potilaille olisi annettava
mahdollisuus alun pitäenkin valita itse hoitopaikkansa esim. palvelusetelillä.
Hoitotakuun astuessa voimaan eri oireet pisteytetään ja riittävästi pisteitä
saaneet, esim. tekonivelen tarvitsevat, pääsevät hoitojonoon, jossa toimenpide
taataan kuuden kuukauden sisällä (katso
edellinen pääkirjoitus). Entäs sitten ne sairaat, jotka eivät saa vielä tarpeeksi
pisteitä? Muodostavatko he jonkinlaisen varjojonon, joka odottaa esim. lonkan
tai polven kipujen pahenemista ja sairaslomia päästäkseen varsinaiseen
leikkausjonoon?
Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) juuri valmistuneessa tutkimuksessa tuli
esille, että kuntalaiset olivat entistä tyytymättömämpiä kunnallisten palvelujen
riittävyyteen. Tänä vuonna terveyskeskuspalveluja piti riittävänä enää noin
puolet ja vanhusten huoltoa useampi vastaaja riittämättömänä kuin riittävänä.
Ongelmaksi on muodostunut myös kuntien halu säästää hoidettaessa potilasta
julkisessa sairaalassa tai terveyskeskuksessa polikliinisessa hoidossa.
Potilaalle annettavat lääkkeet hoitotapahtumassa kuuluvat kunnallisen
terveydenhuollon kustannusvastuulle. Kuntien on voimassa olevan lainsäädännön ja
sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan maksettava terveyskeskuksessa
hoitotilanteessa ja jatkohoidoksi määrätyt suoneen ja niveleen pistettävät
lääkkeet esim. niveleen injisoitavat natriumhyalluronaattivalmisteet
(Artzal ja Hyalgan) ja kortisoni. Helsinki ei esimerkiksi noudata tätä
lainsäädäntöä. Lääninlääkärit tekivät kesällä 2003 kyselyn kuinka kunnat olivat
noudattaneet tätä sosiaali- ja terveysministeriön ohjetta. Vain yksi kolmasosa
terveyskeskuksista ilmoitti noudattavansa ohjetta.
Enenevässä määrin tulee moitteita myös hoidon laadusta. Lääkäreillä on liian
kiire vastaanottotilanteessa. He eivät ehdi paneutua potilaan tilanteeseen ja
ilmeisesti säästöjen nimissä ovat haluttomampia lähettämään potilasta
jatkotutkimuksiin. Lääkärit vaihtuvat joka vastaanotto- kerralla, ja hyvää
hoitosuhdetta ei pääse muodostumaan. Aikaa ei ole jakaa tietoa, valmistaa
toimenpiteeseen ja vastata potilaan kysymyksiin. Liian usein potilaalle tulee
tunne, että hänestä halutaan vain päästä eroon mahdollisimman pian
kirjoittamalla särkylääkeresepti. Näyttää siltä, että kaikki lääkärit eivät
pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisivat ja tämä aiheuttaa tressiä,
uupumusta ja siirtymistä helpompiin työpaikkoihin.
Suomen Tekonivelyhdistys järjestääkin nyt tiedon tarpeeseen ensitietokursseja
tekonivelleikkaukseen tulevaisuudessa meneville. Ensimmäisistä kursseista onkin
tietoa jo tässä lehdessä.
Sairaalan osastoilla on myös kiire. Hoitajia liian vähän, potilaita ahtaissa
tiloissa liian paljon. Jos tungetaan 16-20 tekonivelleikkauspotilasta samaan
saliin sängyt puolentoista metrin välein usein ilman väliverhoja, ja miehet ja
naiset samaan saliin sijoittaen, ei kellään ole intimiteettisuojaa ja mitään
rauhaa levätä kuten Helsingissä edelleen tehdään. Meteliä on yötä päivää, ja
kaikki huoneessa olijat tietävät toinen toistensa vaivat ja hoidon. Työtä
tehdään liukuhihnalla, siitä kärsivät niin potilaat, hoitajat, hygienia, kivun
hoito, potilaan valmistelu, ohjaus ja hoidon laatu. Infektiotapauksia varten
eristyshuoneita on liian vähän (2), ja Wc ja suihkutiloja on kaksi ko.
potilasmäärää kohden. Henkilöstö toimii äärirajoillaan ja sen potilaat
huomaavat. Kiireessä sattuu hoitovirheitä ja sekaannuksia. Mm. joka kolmas
haavainfektio olisi voitu välttää henkilöstön riittävällä käsienpesulla
.
Tekonivelleikatuille unohtuu turhan usein kotiutettaessa kirjoittaa lähete myös
fysioterapiaan .Voi pahimmillaan käydä niin, että kallis leikkaus menee osittain
hukkaan, kun liikeradat ja lihasvoima eivät palaudu kunnolla, esim. polveen jää
ojennus- tai koukistusvajaus ja kepistä ei pääse eroon.
Kotihoito onkin sitten kuntien keksimä nimitys kotisairaanhoidon ja
kotipalvelun yhdistämiselle.. Se on lainsäädännön ulkopuolella oleva termi,
jolla kunnat laiminlyövät tehtävänsä kotipalvelussa ja kotisairaanhoidossa.
Kotihoidossa on ns. teoriassa toimivia palveluja ja käytännössä ei- toimivia
palveluja, jotka voivat jättää potilaan heitteille kotipalveluhenkilökunnan
toimenkuvan jatkuvasti rajoittuessa.
Säästöjä haetaan ns. hoidon tehostamisella. Kunnan edustajat usein vakuuttavat
ettei hoidon saatavuus vähene. Hoidon laatu kyllä varmasti kärsii henkilökunnan
kiireestä ja uupumuksesta .Jos taas hoidon laatu ei ole kunnossa maksaa se
yhteiskunnalle myöhemmin lisääntyneinä hoitokuluina moninkertaisesti esim.
lisääntyneiden infektioiden hoitokuluina, epäonnistuneiden hoitojen
jälkihoitona, sairaslomina jne.
Monelle on liian tuttua, että saadakseen asiallista ja paneutuvaa hoitoa on
mentävä yksityispuolelle. Sitä ennen on tullut kierrettyä useampia julkisen
sairaanhoidon vastaanottoja tuloksetta jopa vuosikausia.
Tämän numeromme teemana on edunvalvonta. Tämä lehti menee mm. kaikille
kansanedustajille, joista huomattava joukko asettuu myös kunnallisvaaleissa
ehdokkaaksi.
Kunnallisvaalit ovat lokakuussa. Jokaisen kannattaa miettiä tarkkaan ketä
äänestää. Julkisten palvelujen puutteet eivät ole hoitohenkilöstön syytä vaan
kunnan päättäjien. Kunnanvaltuusto on viime kädessä vastuussa peruspalveluista
kuten sosiaali- ja terveyspalveluista .Meidän on tehtävä arvovalinta, jonka
täytyy välittyä myös valtuutettuihin. Vanhuksista, vammaisista, sairaista ja
syrjäytyneistä on myös pidettävä huolta. Alibudjetoinnin on loputtava ja
lainmukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut on taattava riittävinä ja laadukkaina
kaikille.
Helsingissä 8.9.2004
Hannele Koponen
Puheenjohtaja
|
