Pääkirj. 1/06

Koti Etsi Sisältö Palaute Jäseneksi

 

Takaisin

Niveltieto 1/2006

Kuntouttaminen vaihtumassa kuntoutumiseksi

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja -vammat aiheuttavat enemmän kipua, toimintakyvyn alenemista ja työkyvyttömyyttä kuin mikään muu tauti tai vammaryhmä. Yli miljoona suomalaista kärsii näistä vaivoista ja ne aiheuttavat noin 4,4 miljardin euron kustannukset.

Tämän numeron teema on tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutus. Ajattelimme kuntoutusta lehtityöryhmässämme yleisnimikkeenä. Siihen sisällytimme niin kuntouttamisen kuin kuntoutumisen.

Termistä kuntouttaminen tulee mieleen, että potilas, kuntoutuksen saaja, on objekti, kohde, jonka hyväksi ammattilainen tekee työtä. Hän hieroo, antaa sähköhoitoa, jumppauttaa yms., ja näin potilas saadaan parempaan kuntoon ja terveemmäksi. Kuntoutuminen kuulostaa meistä potilaista itsestään lähteväksi. Me kuntoudumme, teemme työtä sen eteen, jumppaamme ja liikumme esim. ohjeiden mukaan ja olomme ja terveytemme paranee tai se on ylläpitävää kuntoutusta, jotta liikuntakykymme ei kroonisessa sairaudessa huonone. Ammattilaiset tukevat meitä tässä harjoittelussa.

Kuntouttamislaitoksia on muutettu nimeltään kuntoutumislaitoksiksi. Kela suosii niissä etenevässä määrin kuntoutujien yhdessä ryhmissä tapahtuvaa harjoittelua yksilöhoitojen sijaan. Erilaisille kuntoutumisjaksoille voi päästä laitoskuntoutusjaksolle tai avohuollon puolelle. Hakuohjeet löytyvät tämän lehden artikkeleista. Mikäli päätös ensimmäiseen hakemukseen on kielteinen, kannattaa hakea ehdottomasti uudelleen. Kuntoutuksesta voi saada kipinän liikkua ja tiedon miten se käy oikein ja turvallisesti sairaudesta huolimatta.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksissa on kunnosta huolta pitäminen tärkeää, mutta monelle myös vaikeaa. Mitä enemmän on kipuja ja jäykkyyttä, sitä enemmän supistuvat liikuntamuodot, joita pystyy harrastamaan. Samalla paino helposti nousee ja lihaskunto rapautuu. Painon nousun myötä kivut usein pahenevat ja kierre on valmis. Liikunnasta ei saa enää hyvää oloa ja iloista mieltä, vaan siitä tulee sohvaperunan pakkopullaa, ja liikunnan jälkeen tuntee itsensä entistä kipeämmäksi. Tuntuu, että sairaus alkaa rajoittaa elämää, tekemistä, työtä, selviytymistä ja lopulta jo ihmisarvoa - ja se alkaa masentaa. Kuntoutusjaksolla voidaan yrittää katkaista tämä kierre ja jatkaa sen jälkeen liikuntaa itsenäisesti. Voit hakea Suomen Nivelyhdistyksen virkistyslomille,  joissa on nivelongelmaisten kuntouttavaa liikuntaa ja vertaistukea. Huomioi pikaiset hakuajat kevään lomille.

Hyviä liikuntamuotoja nivelvaivaisille ovat tavallisen arkiliikunnan lisäksi mm. kävely (sauvoilla tai ilman) hyvillä jalkineilla mielellään pehmeällä pohjalla, (kunto-) pyöräily, (avanto-) uinti, vesijumppa, vesijuoksu, uinti, hiihto, voimistelu sekä jooga ja erilaiset itämaiset voimistelulajit – esim. taiji, joka on pehmeän meditatiivista harjoittelua, jonka vaativuutta voi säädellä oman kuntonsa mukaan. Myös itämaisia tansseja voi soveltaa ja on sovellettu tuki- ja liikuntaelinten kivuista kärsiville. Ryhmämuotoisia toimintoja tarjoavat yksityisten lisäksi erilaiset yhdistykset, kunnat ja työväenopistot. Yhdessä on mukavampi liikkua ja varsinkin vertaisryhmässä henkinen tuki tulee kaupan päälle.

Suomen Nivelyhdistys liittyi vuoden 2006 alusta Suomen Tuki- ja liikuntaelinliiton, Suomen Tule ry:n, jäseneksi. Liitto toimii valtakunnallisena yhteistyöelimenä jäsenyhteisöilleen. Olin viime vuonna yhdistyksemme edustajana tekemässä omalta pieneltä osaltani kansallista tuki- ja liikuntaelinohjelmaa Suomen Tule ry:n koordinoimana. Tule-ohjelmaa oli työstämässä tutkijoita, virkamiehiä, elinkeinoelämän, palvelutuottajien ja kansalaisjärjestöjen aktiivisia edustajia. Tänä vuonna päättäjät halutaan mukaan ja vaaditaan seuraavan maan hallitusohjelman tukevan kansallisen tule-ohjelman toteutumista.

Kansallisen Tule-ohjelman ja Suomen Tule ry:n painoalueina pidetään mm.

  • liikuntaa eri ikäryhmissä,

  • potilaan oikeutta osallistua oman hoitonsa päätöksentekoon,

  • toimivia hoitoketjuja,

  • hoitoon ja kuntoutukseen ohjausta ja niihin pääsyn helpottamista,

  • riittäviä palvelujen saamista toimintakyvyn ja kunnon ylläpitämiseksi

Tuki- ja liikuntaelinvaivojen vähentäminen ja hoito tulisi olla koko yhteiskunnan asia. Käytännössä tämän kansanterveydellisen ongelman hoitoa ovat niin liikunta ja kuntoutus kuin vaikka ortopedin tekemä polven tekonivelleikkaus tietysti unohtamatta kaupunkien katujen hiekoitusta.

Kuntoutumisiin

21.2.2006

Hannele Koponen

Puheenjohtaja

Lähteenä Suomen Tule ry:n kotisivut.

Suomen Nivelyhdistys ry  - PL 1328, 00101 Helsinki -  (09) 27 123 12  -  toimisto@niveltieto.net