Pääkirj. 4/07

Koti Etsi Sisältö Palaute Jäseneksi

 

Takaisin

Niveltieto 4/2007

Seitsemän vuotta Niveltietoa

Monet ovat tulleet Niveltiedon lukijoiksi vasta hiljattain, joten kertaan hieman sitä historiaa, joka on tehnyt Niveltiedosta sellaisen, mikä se nyt on.

Ensimmäinen Niveltiedon esiaste tehtiin yhdistyksen toiminnan käynnistyttyä vuonna 2000. Se ei ollut vielä Niveltieto, vaan Suomen Tekonivelyhdistyksen jäsentiedote. Monistamalla tehdyssä parikymmensivuisessa tiedotteessa puhuttiin muun muassa yhä tänäänkin ajankohtaisesta leikkausjonojen pituudesta. Tiedotteessa oli jo silloin lääkäreiden vastauksia kysymyksiin, tekoniveluutisia ja lukijan kertomus. Lehti postitettiin noin 150 jäsenellemme, joten se lienee nykyään jo keräilyharvinaisuus!

Vuonna 2001 tiedotteita tehtiin jo kaksi, ja sivujakin tuli muutama lisää. Tiedotteet tulostettiin painossa, joten lehden laatu koheni ensimmäisen kerran selvästi. Vuoden 2001 kuumia aiheita olivat ongelmia aiheuttaneet lonkan tekonivelet, nivelrikon kivunhoito ja pinnoitelonkat - olihan ensimmäinen puheenjohtajamme Tapio Tarvainen "koekaniinina" yksi ensimmäisistä nykyaikaisen pinnoitelonkan saajista Suomessa.

Vuonna 2002 tiedote jatkoi samalla hyväksi havaitulla linjalla. Kahdessa tiedotteessa annettiin muun muassa ohjeita jalkineiden valintaan ja perustietoja erilaisista tekonivelistä. Tiedotteeseen tuli uusina asioina juuri aloittaneen Porinatuvan - nykyisen Nivelpiirin - kuulumiset ja ensimmäinen tuettu lomamme hakemuslomakkeineen. Vuonna 2002 ilmestyivät myös ensimmäiset mainokset rahoittamaan osaltaan tuhannen lehden tulostamiskuluja, joita 30-sivuiseksi kasvaneesta tiedotteesta aiheutui.

Vuoden 2002 lopussa julkistettiin nimikilpailu jäsenlehdellemme. Nimiehdotuksia tuli 34, joista Riitta Heinon ehdottama Niveltieto voitti kilpailun. Niinpä historian ensimmäinen varsinainen Niveltieto oli numero 1/2003, joka oli samalla viimeinen tulostamalla tehty lehti. Vuoden toinen Niveltieto tehtiin jo painossa - samassa Kainuun Sanomien painossa, jossa lehti vieläkin painetaan. Vuonna 2003 Niveltiedon sivumääräkin kasvoi 48 sivuun, hyvin lähelle nykyistä 52 sivua. Suurempaan sivumäärään mahtuivat mukaan myös Niveltiedon ensimmäiset vitsit.

Vuonna 2004 Niveltiedon ulkoasua kohennettiin siirtymällä nelivärisiin kansiin. Sisus oli edelleen mustavalkoinen. Suurin käytännön helpotus lehden tekoon ja postittamiseen oli se, että yli 1500 lehteä lähettiin suoraan painosta jäsenille ja lehden tilaajille. Aiemmin lehdet laitettiin aina talkoilla kirjekuoriin postitusta varten. Vuonna 2004 aloitettiin lehden teemanumerot infektio- ja edunvalvontanumeroilla.

Vuonna 2005 Niveltietoa ei enää tehnyt Tekonivelyhdistys, vaan syyyskokouksessa uuden nimen saanut Suomen Nivelyhdistys. Lehti alkoi ilmestyä nykyiseen tapaan neljä kertaa vuodessa, joten vapaaehtoisporukalla riitti tekemistä - ja riittää yhä. Koska jo silloin lukijamme kyselivät aiemmin ilmestyneitä lehtiä tutustuttuaan uusiin lehtiin, laitettiin lehteen tilauskuponki, jolla niitä saattoi tilata. Saimme myös ensimmäisen toimittajiemme tekemän ulkomaan raportin pakinoijaksi ilmestyneen Auliksen kertoessa Irlannin tekonivelhoidosta.

Seuraavana vuonna Niveltiedon ulkoasu muuttui nykyiselleen: 52-sivuiseksi kokonaan neliväriseksi lehdeksi. Uutena asiana tuli mukaan myös nykyisenlainen Kysy lääkäriltä-palsta, jossa "omat" asiantuntijalääkärimme vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Numeroon 2/2006 tuli mukaan myös ystävämme Matti-Katti seikkailemaan.

Tämän vuoden lehdistä minun ei tarvinne teille kertoa, sillä melkein kaikki ne ovat jo nähneet. Sen sijaan kerron Niveltiedon tulevaisuudessa. Uutteran lehtiryhmän voimin teemme jatkossakin neljä nykyisen kokoista lehteä vuodessa. Ensi vuonna emme tee varsinaisia teemanumeroita, vaikka jokaisessa lehdessä käsitelläänkin hieman perusteellisemmin jotain aihetta. Tämän lehden postitettujen kappaleiden mukana tulee lukijakysely, johon toivon mahdollisimman monen vastaavan. Muokkaamme lehden ulkoasua ja sisältöä toiveittenne mukaiseksi, joten antakaa äänenne kuulua! Lupaan, että teemme parhaamme tehdäksemme juuri sellaisen lehden, jota te, hyvä lukijat, haluatte!

Kaiken tämän historian jälkeen on paikallaan muistuttaa ulkoilun merkityksestä. Tätä kirjoittaessa on vielä suurin osa maastamme ilman kunnollista lumipeitettä, joten nyt on hyvä aika ottaa sukset esille ja tervata ne odottamaan hiihtokelejä!

Mukavia talvisia liikuntahetkiä toivoen

Jyrki Laakso
päätoimittaja


Suomen Nivelyhdistys ry - toimisto@niveltieto.net - (09) 2712312 - PL 1328, 00101 Helsinki