|
|
|
Niveltieto 1/2008 Mietteitä uuden tehtävän alussaHeti alkuun hartaat kiitokset nivelsairaiden tärkeän asian puolesta toimivan yhdistyksemme suurenmoiselle jäsenistölle siitä luottamuksesta, mitä osoititte minua kohtaan valitessanne yhdistyksellemme uutta puheenjohtajaa viime syyskokouksessa. Nöyrin, mutta samalla päättäväisin mielin yritän olla jatkossa luottamuksenne arvoinen. Enemmänkin yhteistyökumppanin muodossa olen jo muutaman vuoden ajan seurannut Nivelyhdistyksen toimintaa sekä aikaansaannoksia. Olen saanut hyvin positiivisen kuvan yhdistyksen moottoroimista asiantuntijaluentosessioista, ja niiden hyödyllisyyttä on toki kuvastanut myös paikalle hakeutunut suuri kuulijakuntakin. Erityisen korkeaan arvoon nostan Niveltieto-lehden viime vuosien hienot teemanumerot joiden artikkeleita olen itsekin omassa kliinisessä työssäni pystynyt monesti hyödyntämään. Ne ovat olleet myös mainio tietolähde useille potilailleni ja palaute lehtien sisällöstä on heidän suunnaltaan ollut niin ikään varsin positiivista. Asiaankuuluvan tiedon puute, eli tilanteeseen oleellisesti vaikuttavan informaation vajavaisuus, on ylivoimaisesti tavallisin syy siihen, että jokin tärkeä asia menee pieleen teknisen suorituksen osalta erinomaisesti onnistuneen leikkauksen jälkeen! Potilaalle ei siis riitä pelkästään se, että kirurgi tekee toimenpiteensä hyvin. Taitava leikkaussuoritus on vain yksi, vaikkakin äärimmäisen tärkeä tekijä suotuisaan lopputulokseen päätyvän toimenpiteen tapahtumaketjussa. Hyvän toipumisen yhtenä edellytyksenä potilas tarvitsee paljon tärkeää tietoa sekä ennen leikkausta, että sen jälkeen. Monista eri syistä johtuen saattaa tämä asiallisen tiedon jakaminen jäädä kuitenkin joskus pahasti puutteelliseksi, jolloin seuraukset voivat olla hyvinkin ikäviä. Valtaosa kirurgisista toimenpiteistä toki päätyy suotuisaan lopputulokseen, mutta kyse onkin siitä, että ns. turhien epäonnistumisien määrä pystyttäisiin minimoimaan. Tätä taustaa vasten onkin viime vuonna käynnistynyt keinonivelpotilaiden informointiin keskittyvä ensitietoprojekti, jossa juuri oma yhdistyksemme on aktiivisesti mukana, äärimmäisen tärkeä ja hyödyllinen. Ei sovi silti vähätellä sitä aivan oleellista informaatioantia josta lukuisat Nivelpiirimme alueellisesti huolehtivat tietoiskujensa sekä vertaistukipalvelun muodossa. Omakohtaiset kokemukset ovat sittenkin sitä aidointa tietoa etenkin silloin, kun niillä pystyy sopivasti täydentämään terveydenhuollon ammattilaisten jakaman perustietopaketin sisältöä. Suomen Nivelyhdistys on ymmärtääkseni olemassa ensisijaisesti jäsenistöään varten. Yhdistyksemme on kuitenkin kasvanut jo siihen mittaan jossa voimme (ja eettisesti ajatellen meidän tuleekin) tieto-taidollamme ja toiminnallamme tarjota monimuotoista apua lukuisille yhdistykseemme vielä kuulumattomille nivelsairaille. Ns. kolmannen sektorin toimijan ominaisuudessamme voimme myös mielipiteillämme yrittää vaikuttaa päättäjiin ja terveydenhuoltosektorin eri tahoihin nivelsairaiden hoitoprosesseissa havaitsemiemme puutteiden korjaamiseksi tai kehitystarpeiden esiin tuomiseksi. Pystyäksemme esiintymään mahdollisimman asiallisena ja uskottavana mielipidevaikuttajana tarvitsemme luonnollisesti aktiivista viestintää jäsenistömme taholta sekä tiivistä kanssakäymistä ja yhteistyötäkin muiden TULE-järjestöjen kanssa. Meidän täytyy samalla koko ajan itse kehittyä ja pysyä "ajan hermolla"! Jatkuvaa kehitystä tapahtuu varmimmin etenkin kritiikin, ideoinnin ja toteutuksen kautta! Niinpä tässä uuden haastavan tehtäväni alkumetreillä toivonkin teiltä kaikilta, eli nyt jo melkoisiin mittoihin kasvaneelta jäsenistöltämme, valpasta havainnointia ja ennakkoluulottomia kannanottoja yhdistyksemme toiminnan tiimoilta. Samalla esitän vilpittömät kiitokset kaikille vapaaehtoistoimijoillemme heidän viime vuoden työpanoksestaan, ja toivon jaksamista sekä sisua myös tämän vuoden haasteisiin vastaamiseen.
|
|
Suomen Nivelyhdistys ry - toimisto@niveltieto.net - (09) 2712312 - PL 1328, 00101 Helsinki |