Pääkirj. 2/08

Koti Etsi Sisältö Palaute Jäseneksi

 

Takaisin

Niveltieto 2/2008

Panostakaamme liikuntaan

Väestömme ikärakenteen vääjäämätön muuntuminen kovin vanhusvoittoiseksi sekä ilmeinen noususuunta hoitoa vaativien tuki- ja liikuntaelinsairauksien yleisessä esiintyvyydessä heittävät näkyviin hyvin huolestuttavan kuvan sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme selviytymiskyvystä lähivuosikymmenien aikana.

Tautikirjot ovat ymmärrettävästi hyvin erilaisia eri ikäryhmissä. Kantavien nivelien ongelmat ovat erityisen korostuneesti aiheuttamassa liikuntavaikeuksia ja terveyshaittoja etenkin ikääntyvälle väestölle. Lonkan ja polven vaivat keskittyvät varsin luonnollisesti paljolti nivelrikkosairauden ympärille juuri ikäihmisillä. Niinpä jo pelkästään nivelrikon oireilun ymmärtäminen, konservatiivisen hoidon asianmukainen ohjeistaminen ja toteuttaminen, päättäväinen asennoituminen taudin vaatimaan jatkuvaan liike- ja lihasharjoitteluun sekä avun kysyminen sitä tarvittaessa ovat niitä kulmakiviä, joiden varaan kannattaa rakentaa mahdollisimmat vahva pohja vaikeuksista välttymiselle. On olemassa vahvaa tieteellistä näyttöä siitä, että liikunnasta ja voimaharjoittelusta saatu terveydellinen hyöty säilyy säännöllisen harjoittelun myötä läpi elämän, eli liikunnasta saatu hyöty ei siis vähene vanhetessa!

Mitä nuoremmasta väestön osasta on kyse, sitä enemmän hallitsevat tukirangan oireita ja ongelma-asetteluja tapaturmapohjaiset sairaudet ja rasitusvammat. On silti selvää, että perusta luuston ja nivelien tulevalle terveydelle rakennetaan jo nuoruusvuosina ja se tapahtuu tuolloin erityisesti terveen ravinnon ja riittävän liikunnan avulla. Tämän tietäen onkin kovin huolestuttavaa, että eräiden arvioiden mukaan lapsista liikkuu terveen kasvun kannalta riittävästi vain kolmasosa, ja viidennes 15-18 -vuotiaista on liikunnallisesti täysin passiivisia.

Ilahduttavasti nyt tuoreeltaan on jo vireillä valtakunnallisia projekteja liikunnan tärkeyden tiedottamiseksi suurelle yleisölle. Suomessa on myös käynnistetty tieteellisiä tutkimuksia liikunnan vaikutuksista rustokudokselle. Liikunnan monista yleisistä hyödyllisistä terveysvaikutuksista on jo olemassa hyvin vahvaa tutkimusnäyttöä, ja melko kiistattomasti voidaankin nimittää liikuntaa maailman parhaaksi yleislääkkeeksi moniin sairauksiin sekä myös ylivoimaiseksi ennaltaehkäisymenetelmäksi useita sairauksia vastaan. Liikunnan ja liikeharjoittelun edut koituvat toki myös terveiden henkilöiden hyväksi, mutta yksi tyypillisen selkeä näyttö näistä hyödyistä on todettu juuri nivelrikkopotilaiden kohdalla. Määrällisesti asiallisen riittävä ja laadullisesti oikea liikunta on kuitenkin erittäin hyvä lääke moniin muihinkin tukirangan sairauksiin. Nivelrikkopotilaille tärkeänä tietona on todettava, että aivan uunituoreessa eli tämän vuoden alussa julkaistussa kansainvälisen nivelrikkotutkijayhdistyksen (OARSI) suosituksessa nivelrikon hoidoksi saa tärkeimmän painoarvon seuraava toteamus: "Nivelrikon hoidon aloittamisen tulisi keskittyä potilaan voimauttamiseen ja itse toteutettujen hoitojen käynnistämiseen. Jokaisen potilaan tulisi saada riittävä informaatio elämäntapamuutoksien merkityksestä, harjoittelun sisällöstä ja tärkeydestä, liikunnan toteuttamisesta sekä painon pudottamisesta." Tämä tutkijoiden suositus on siis erittäin hyvässä linjassa kaikkien muiden liikunnan hyötyhavaintojen kanssa!

Näistä seikoista tietoisena ja perusterveydentilamme niin salliessa, panostakaamme siis itsekin liikuntaan ja valistakaamme omalta osaltamme sen hyvistä vaikutuksista myös lähimmäisiämme!

Esko Kaartinen
puheenjohtaja


Suomen Nivelyhdistys ry - toimisto@niveltieto.net - (09) 2712312 - PL 1328, 00101 Helsinki