Tarinoita

Koti Etsi Sisältö Palaute Jäseneksi

 

Takaisin

Niveltieto 1/2009:

Nivelkummin kova päivä

Aamuvarhainen pimeys leikkautui auton valoissa, kun nivelkummi Onneli ja oivallinen kuljettajansa Jari pyyhälsivät Tarvasjoelta kohti Sastamalaa, entistä Vammalaa. Joulukuun alussa perustettu piiri tarvitsi puhelimen, banderollin ja tietoa yhdistyksestä vertaisohjaaja Eira Mäkitalolle. Reipasotteinen ja pystyvä uusi ohjaaja olikin pyytänyt toimittajan kauniiseen kotiinsa odottamaan kummin tuloa. Selviteltiin yhdistyksen ja uuden piirin asiat, puhuttiin vertaistuesta ja otettiin kuvia. Tyytyväisen toimittajan lähdettyä käytiin käsiksi käytännön toimiin. Loppujen lopuksi olikin niin, että Eiralla oli jo mietittynä niin parempi kokoontumispaikka kuin kevään ohjelmakin. Herkullisen päiväpalan jälkeen startattiin kohti Seinäjokea.

Pohjanmaan radion toimittaja odotti kummia haastatteluun kello kolmeksi, jotta juttu saatiin ulos ennen illan H-hetkeä. Leppoisan juttutuokion jälkeen kummi vei kuljettajansa syömään ja ostoksille – pitihän illan vertaistukitilaisuudessa olla virvokkeita. Päädyttiin mehuun, pullaan ja pikkuleipiin, koska ei ollut lainkaan tietoa osallistujamäärästä.

Seinäjoen Järjestötalo löytyi keskeltä kaupunkia ja ovessa komeili pitkä jono vertaistukiryhmien ja järjestöjen nimiä… siihen sitten Nivelyhdistyskin liitetään piakkoin.

Jännityksellä odotettiin kello kuutta; raahattiin lehti- ja kansio-laatikot sisään, asennettiin video-tykki paikoilleen ja banderollit näyttävästi esille. Kyllä kannatti haastatteluja antaa: nyt oli tiedotus purrut ja ihmisiä virtasi paikalle niin, että jouduttiin ottamaan kahvio ja aulatila käyttöön pienen kokoushuoneen sijasta. Yli viisikymmentä tietoa ja tukea kaipaavaa!

Kummi kertoi yhdistyksestä, vertaistuesta, itsehoidosta ja aina välillä jumpattiin. Lopulta joukosta löytyi kaksi vertaisohjaajaksi haluavaa, ja kaikkiaan 47 henkilöä nosti kätensä, kun kysyttiin, kuka haluaa vertaistukea.

Isona apuna olivat Ilmajoen piirin tuore ohjaaja Anneli Huhtakangas miehineen. Jo kerran itsenäisesti illan vetänyt Anneli kertoi topakkana, miten hauskaa ja hyödyllistä tällainen vapaaehtois-työ on. Järjestötalolla toimii useita vertaistukiryhmiä ja samaan aikaan nivelpiirin kanssa sattui Reumayhdistyksen ryhmä. Edellisenä päivänä oli jo sovittu, että viritellään yhteistyötä ja näin sitten tehtiin. Puheenvuorossaan heidän ohjaajansa toivotti meidän vetäjämme lähitulevaisuudessa vertaistukikurssille.

Ilta ennätti pitkälle, ennen kuin puhelin oli kuitattu, tiedot saatu uudelta vertaisohjaajalta Maiju Kauraniemeltä ja "ensiapu" piirin ohjaamiseen annettu. Seuraavana päivänä tomera Maiju ilmoitti, että Seinäjoella aloittaa sitten kaksi piiriä; toinen päivällä, toinen illalla. Kotimatkalla vielä kertailtiin päivän "saalista": tiedotusta lehdissä ja radiossa, tietoa vertaisohjaajille ja nivelrikkoisille, parikymmentä uutta jäsentä taskussa, kahta piiriä tuettu ja uusi perustettu – kyllä se yhden päivän työksi riittää. Iso kiitos lähti tukijoukoille, erityisesti Katrille, joka teki kanssani etukäteisjuttuja. Seuraavaa vuorokautta oli jo kulutettu yli tunti, kun kaarrettiin kotipihalle, mutta mieli oli iloinen tehdystä työstä.

Vertaistuki on voimaa!

nivelkummi Onneli

horizontal rule

Suomen Nivelyhdistys ry - toimisto@niveltieto.net - (09) 2712312 - PL 1328, 00101 Helsinki