Yleisötilaisuus Tampereella oli menestys

Tampereen nivelpiiriläisten järjestämä yleisötilaisuus Tampereella 19. tammikuuta 2004 Vanhan Kirjastotalon tiloissa innosti mukaan satakunta kuulijaa: mukana oli niin Tekonivelyhdistyksen jäseniä ja asioista kiinnostuneita ihmisiä kuin Tampereen kaupungin poliittisia päättäjiä.

Aamulehti (16.1.04) uutisoi juuri ennen yleisötilaisuutta, että Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta oli päättänyt tilata valtuuston myöntämällä miljoonan euron lisärahalla120 tekonivelleikkausta Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä. Aiemmin Tekonivel-sairaala Coxan kanssa on sovittu 420 polven ja lonkan tekonivelleikkauksesta.

Terttu Pietarinen toivotti kaikki tervetulleeksi kuulemaan ortopedi, Coxan apulaisylilääkäri Pekka Halosen luentoa, jonka keskeinen sanoma oli tekoniveljonojen jatkuva kasvu ja siitä aiheutuvat ongelmat potilaille ja yhteiskunnalle.

Halosen mukaan tekonivelleikkauspotilaiden pääongelma on hoidon saatavuus: jonotusaika leikkausarvioon poliklinikalle voi olla toista vuotta ja jono on kasvava. Leikkausjono primäärileikkauksiin on ylipitkä ja jono on kasvussa koko ajan. Jono-ongelmat johtuvat tekonivelleikkaustarpeen ja kuntien vuosikausia jatkuneista alimittaisista leikkaustilauksista.

Jonotuksen haittoja ovat: elämänpiirin kaventuminen (liikuntaharrastusten väheneminen, asumistavan muutos jne), niveltuhon pahentuminen (leikkaus vaikeutuu, huonompi hoitotulos, kalliimpi leikkaus), sairaslomat, työpaikan menetys, perheen elatuksen vaarantuminen, eläkkeelle joutuminen ja hankalampi kuntoutus. Tekonivelleikkauspotilaan kustannukset yhteiskunnalle ovat: odotuskustannukset (lääkekorvaukset, kotiapu, laitoshoito, sairaspäivärahat, eläke), leikkauskustannukset ja kuntoutuskustannukset.

Halosen mukaan leikkauskustannukset ovat vain pieni murto-osa kokonaiskuluista. Hän painotti, että halvin vaihtoehto on leikkaus ilman odotusta. Halonen kiteytti tekonivelleikkauspotilaan laadukkaan hoidon: ideaalinen jonotusaika primäärileikkaukselle on alle 6 kk ja revisio/erityistaso on alle 3 kk (järjestelyjono, odotuksen aiheuttaminen kulujen minimointi). Hyvin toteutettu suunniteltu tekonivelleikkaus, joka on keskitetty osaamiskeskukseen ja ammattitaitoinen jatkokuntoutus takaavat ideaalisen hoitotuloksen.

Halonen esitti että oikea tekonivelleikkaustilaus tälle vuodelle olisi vähintään 800 leikkausta, jolloin vuoden kuluttua jonossa olisi n. 500 potilasta. Kokonaiskustannukset olisivat n. 6,7 milj. euroa ja tarvittava lisäkustannus olisi n. 2,3 milj. euroa.

Halosen luennon jälkeen puheenvuoroja käytettiin vilkkaasti tekonivelleikkausjonoista ja ongelmista, joita aiheutuu joutuessa olemaan suunnitellun tekonivelleikkausajan ylittäneenä jonopotilaana.

Tampereen terveydenhuoltoalueen johtaja, LT Päivi Sillanaukee piti tärkeänä yhteistyötä ja saada rahaa tekonivelleikkausbudjettiin niin paljon, että jonon kasvu pysähtyy. Hän oli yllättynyt tekonivelpotilaiden määrästä ja jonopotilaiden huonosta kunnostaan. Hän painotti eri organisaatioiden yhteistyön tärkeyttä ja piti yhtenä ratkaisuna kasvaviin jonoihin pidemmän tähtäyksen budjettisuunnittelua moneksi vuodeksi. Sillanaukee piti tekonivelleikkausten jonojen kasvun pysähtymisen olevan tavoitteena yli puoluerajojen.

Kaupunginvaltuutettu Marjatta Stenius-Kaukonen painotti kaupunginvaltuuston vastuuta tekonivelleikkausjonojen lyhentämisessä. Stenius-Kaukonen ehdotti kuntalaisaloitteen tekemistä tekoniveljonojen lyhentämiseksi.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Jaakko Herrala muistutti kuulijoita, ettei tekonivelleikkauspotilaat ole ainoa potilasryhmä, jolla on jono-ongelmia. Budjetoinnissa on otettava huomioon kaikki sairausryhmät, esim. sydänpotilaat.

Puheenvuoroja käytettiin vilkkaasti kahden tunnin keskustelutilaisuudessa. Yksimielisiä oltiin tekonivelleikkausjonojen lyhentämisen tärkeydestä. Jonojen lyhentämiseen tulee saada lisää rahaa tämän vuoden budjettiin, jolloin päästäisiin paremmin siirtymään Kansallisen terveysprojektin edellyttämiin hoidon saatavuuden kohtuuaikoihin vuoden 2005 alusta.

Tekonivelyhdistyksen Tampereen Nivelpiirin järjestämä yleisötilaisuuden jälkeen AL (15.2.04) otsikoi ”Tekonivelleikkausten jonot halutaan kuriin lisätilauksella”. Kaupunginvaltuutettu Kalevi Suoniemi esittää valtuustoaloitteessaan, että valtuusto myöntäisi 2,3 miljoonan euroa lisää rahaa täksi vuodeksi 230 lisäleikkausta varten.

Tampere TV:ssä on esitetty ohjelma tekonivelleikkausjonoista ja TV2 suunnittelee aiheen esittämistä eräässä ajankohtaisohjelmassa.

Jaana C. Uusi-Kokko

Tampereen nivelpiirivastaava


Suomen Nivelyhdistys ry - toimisto@niveltieto.net - (09) 2712312 - PL 1328, 00101 Helsinki